Yhdistys on poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö, jonka toiminta-alueena on koko Suomi. Järjestö on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat jättää lapsilleen perinnöksi puhtaan luonnon. Toimintaamme kannattelee ajatus siitä, että vastuu ympäristöstä kuuluu meille kaikille.
Tavoitteenamme on kaivostoiminnan haitallisten ympäristövaikutusten estäminen ja rajoittaminen, ihmisten ja luonnon hyvinvoinnin lisääminen ja luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen Pohjois-Suomen alueella.
Lapin puhdas luonto ja vesistö on yhteinen kansallisaarteemme, jota vaalimme ja jonka haluamme jättää tulevien sukupolvien nautittavaksi. Lapissa uhkana on lyhytnäköinen kaivostoiminta, jonka elinkaari on pisimmillään parisenkymmentä vuotta. Vesistöön ja maaperään kertyvien päästöjen aiheuttama tuho ulottuu yli sukupolvien ja voi pahimmillaan aiheuttaa korvaamatonta tuhoa elinympäristöömme.
Yhdistyksemme ei vastusta kaivostoimintaa. Emme kuitenkaan hyväksy, että kaivokset voivat ilman päästörajoituksia saastuttaa pinta- ja pohjavesiämme sekä maaperää levittämällä niihin purkuvesien ja räjäytyspölyjen myrkkyjä, kuten raskasmetalleja, arsenikkia, uraania, asbestia ja ksantaatteja. Kyseisillä myrkyillä on sekä välitön että pitkäaikainen, vuosikymmenien, jopa satojen vuosien päähän ulottuva tuhoisa vaikutus.
Kontrolloimattoman kaivostoiminnan seurauksena Ylä-Lapin herkkää luontoa ja saamelaisten kotiseutualueita uhkaa perikato. Ympäristötuho uhkaa myös Suomen suurimpiin kuuluvaa sisävesijärjestelmää, Kemi-Ounasjokea, Euroopan pisintä vapaana virtaavaa jokea, Tornionjokea, ja lopulta ainutlaatuista Perämeren saaristoa.
Tarjoamme paikallisviranomaisille päästöihin ja ympäristötuhoihin liittyvää puolueetonta tutkimustietoa ja teemme kaivosyhtiöiden kaivoslupa- ja hakuprosesseihin asianmukaisia tutkimustietoon perustuvia muistutuksia. Nostamme ihmisten tietoisuuteen kontrolloimattomiin kaivospäästöihin liittyviä peruuttamattomia ongelmia ja tarjoamme kaivosten välittömässä läheisyydessä oleville ihmisille ja yrityksille äänen ja keinon vaikuttaa kaivoshankkeisiin muun muassa info- ja keskustelutilaisuuksissa.
Kaivoasiat mietityttävät Lapissa monia ja usea meistä pohtii täällä elävien lasten ja nuorten tulevaisuutta. Kysymmekin, minkälaisen Lapin haluamme jättää tuleville sukupolville. RLK edistää sellaista Lappia, jossa Ylä-Lapin herkkä luonto, meritaimenten ja lohien kutujoet, lukemattomat purot ja hetteet, rikkaat marja- ja riistamaat pysyvät puhtaina. Edistämme sellaista Lappia, jossa tulevilla sukupolvilla on mahdollisuus nauttia puhtaasta luonnosta ja kirkkaista vesistöistä pitkään meidän jälkeemme.
Rajat Lapin Kaivoksille ry • Email: info@rajatlapinkaivoksille.fi • Tilinumero: FI60 5640 0220 5324 98 • Y-tunnus: 3257735-7
Rajat Lapin Kaivoksille ry © 2024 – Teitosuojaseloste >>